C-kisko

Novotegran asennusjärjestelmä, johon myös C-kisko kuuluu, sai alkunsa vuonna 2006 – ja on sittemmin vakiinnuttanut paikkansa suuntaa näyttävänä konseptina koko Euroopan katoilla. Järjestelmä vakuuttaa korkean laatunsa ja luotettavuutensa lisäksi myös monipuolisuudellaan. Se mahdollistaa aurinkosähkölaitteistojen turvallisen, helpon ja nopean asennuksen mitä erilaisimmille katoille.

Monipuoliset versiot

Tärkeän osan järjestelmää muodostaa C-kisko. Kyseinen kisko, jota kutsutaan myös C-asennuskiskoksi ja C-profiilikiskoksi, on saanut nimensä ulkonäöstään, sillä sen poikkileikkaus eli profiili muistuttaa suurta C-kirjainta. Vaikka kisko kuulostaa ja näyttää yksinkertaiselta, se on intensiivisen kehitystyön tulosta, ja sen avulla monia komponentteja voidaan käyttää aurinkosähkölaitteistojen asennuksessa järjestelmien rajat ylittävästi.

Tätä edesauttaa myös se, että C-kisko on saatavilla mitä erilaisimpina versioina, eri mitoissa/pituuksissa ja eri kantavuuksilla – siis erilaisia jännevälejä ja kuormia varten staattisten vaatimusten mukaisesti. Lisäksi kiskoa on helppo pidentää ulkoisen liittimen tai pistoliittimen avulla.  Pidentämistä sekä helppoa ja nopeaa asennusta varten C-kiskon pohjassa on 100 mm:n välein 75 x 15 mm:n suuruiset pitkittäisreiät.

Helppo ja nopea asennus

C-kisko kiinnitetään järjestelmässämme aina saman periaatteen mukaisesti: Klassinen laippamutterin avulla toteutettava ruuviliitäntä varmistaa nopean, vahvan ja pysyvästi luotettavan liitoksen riippumatta siitä, tehdäänkö asennus yksikerroksisena vai ristikiskoliitoksella. Kiskon älykkäässä profiilissa on riittävästi tilaa kaapeleille ja pistokkeille, joten sitä voidaan käyttää ongelmitta kaapelikanavana.

C-kiskossa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla paneelinkannatinkisko ja kaapelikanava, mikä tekee siitä siistin ja tehokkaan. Alumiinista valmistetut C-kiskot ja niihin kuuluvat, aurinkopaneelien kiinnitykseen tarkoitetut keski- ja päätyliittimet sekä silmää miellyttävien kiskonpäätyjen luomiseen käytettävät päätykappaleet ovat saatavilla väreissä musta eloksoitu ja paljas (alumiinin värinen).

 

 

 

Yhteensopiva eri järjestelmien kanssa

C-kiskosta tekee ainutlaatuisen myös se tosiasia, että se soveltuu käytännössä kaikkiin käyttötilanteisiin vinokatoilla eri järjestelmien yhteydessä. C-kisko sopii siis esimerkiksi sekä kiinnitettyyn novotegra top-fix ‑järjestelmään että kelluvaan järjestelmään, jossa aurinkopaneelit asennetaan kelluvasti ja jännityksettömästi. Aurinkopaneelit voidaan luonnollisesti asettaa aina sekä pysty- että vaakasuuntaan – tiili- ja majavanhäntäkatteisille vinokatoille, paanu- ja liuskekatoille, aaltopeltikatoille, konesaumatuille metallikatoille sekä profiilipeltikatoille.

12 vuoden tuotetakuu, rakennusvalvonnan hyväksynnät, TÜV:n ja DEKRAn tarkastama turvallisuus sekä CE-merkintä ovat muita etuja, joita saat itsellesi ja asiakkaillesi valitsemalla aurinkosähkölaitteistojen kiinnitykseen tiilikatoille C-kiskon ja siten novotegran asennusjärjestelmät.

C-kiskotyypit:

Profile rails

C-kiskotyypit:

Tutustu erilaisiin C-kiskotyyppeihimme jokaiselle katolle.

 

Suunnittelu, ensiasennus ja tuki

Jotta kaikki sujuisi seuraavan aurinkosähkölaitteistosi osalta jo suunnitteluvaiheessa mahdollisimman helposti ja tehokkaasti, suosittelemme käyttämään maksutonta, verkkopohjaista Solar-Planit-suunnittelutyökaluamme. Sen avulla kaikki on jo suunnitteluvaiheessa hallinnassasi: kattokoukkujen, kiskojen, paneeliliittimien ja aurinkopaneelien tarvittavasta määrästä alkaen aina aurinkosähkölaitteiston taloudellisuuden ja tuoton laskentaan saakka.

Yritysasiakkaat voivat tarvittaessa käyttää myös ensiasennuspalveluamme. Silloin novotegra-asiantuntija tulee auttamaan toimeksiannon toteutuksessa kokonaiseksi päiväksi paikan päälle asennuskohteeseen. Jos sinulla on kysyttävää novotegran aurinkosähkön asennusjärjestelmistä tai tarvitset niistä lisätietoa, asiantuntijamme ovat aina käytettävissäsi. Odotamme yhteydenottoasi.

C-kiskolla varustetut asennusjärjestelmät

Kiinnitetty järjestelmä top-fix

Tehokas, vakaa ja joustava!

Kelluva järjestelmä top-fix

Sijoittelu, asennus - valmis!

Kiinnitetty järjestelmä

Turvallinen, vakaa ja kestävä

Kiinnitysjärjestelmä

Nopea asennus ylhäältä

Kuinka voimme olla avuksi?

Asennusjärjestelmäasiantuntijamme vastaavat mielellään kysymyksiisi! Autamme sinua mielellämme kaikissa novotegraan liittyvissä aiheissa.

Yhteystiedot
Yhteystiedot